Tutkittuun tietoon perustuvaa ja toimivaa hoitoa sekä ennaltaehkäisevää hoitoa
Sinullakin on oikeus hyvinvointiin
Tinnituksen ja ääniyliherkkyyden hoitoa. Kuulon huoltoa sekä stressin seurausten ennalta ehkäisevää hoitoa
Tinnitusklinikka
Tinnituksella eli korvien soimisella tarkoitetaan toisessa korvassa, molemmissa korvissa tai epämääräisesti jossakin pään alueella kuuluvaa ääntä, joka ei johdu ulkoisesta äänilähteestä. Tinnitus voi olla esimerkiksi soivaa, vinkuvaa, surisevaa, suhisevaa tai kohisevaa ja luonteeltaan selkeä yksittäinen ääni tai epämääräinen erilaisten äänien yhdistelmä. Tinnituksen äänen voimakkuus, kesto ja häiritsevyys vaihtelevat, joten lievimmillään se on vain tilapäistä ja kuulua hiljaisena, mutta pahimmillaan jatkuvaa, erittäin voimakasta ja häiritsevää.
Ääniyliherkkyysklinikka
Ääniyliherkkyys eli hyperakusia tarkoittaa herkkyyttä tavallisille ja kuulolle vaarattomille äänenvoimakkuuksille. Ääniyliherkkyys johtuu kuulojärjestelmän häiriötilasta. Se syntyy kuulotumakkeiden toimintahäiriöstä, jossa sisäkorvan tuottama biosähköinen ääni-informaatio pääsee vaimentamattomana läpi. Ääniyliherkkyys voi aiheutua melualtistuksen yhteydessä sekä ikähuonokuuloisuuden tai muutoin hitaasti kehittyneen kuulonaleneman yhteydessä
Kuuloklinikka

Stressiklinikka